maanantai 19. elokuuta 2013

sähkörööki

Ajattelin tehdä kyseisestä aiheesta postauksen koska ihmiset ovat siitä kyselleet ja aihe on itselleni hyvinkin tuttu ja tutkittu :)

Henkilökohtaista kokemusta e-röökistä,sähkötupakasta,e-kessusta on kertynyt noin about reilut puolivuotta.
Täällä siitä postasinkin kun saapu ensimmäinen ego-c postissa kotiin ja alkoi tupakasta vieroittuminen ja höyryttely :)

Tupakointi taustaa itselläni on,alotin polttamaan vanhemmilta salassa ylä-asteella,oisko ollu tuossa 8-9.luokan tietämillä eli about.15vuotiaana.

Ensin meni vihree smartti,sitten sinist LM ja Bonusta joka lopuksi vaihtu punaseen lämään,ja tietenkin venäläiseen koska tupakka on kallista ja perkele.

Sätkiäkin tuli käärittyä syystä että ukko niitä kääri ja säästihän niissä hieman.

Lopettamisesta oli tullu hieman haaveiltua ja pönkitettyä sitä muutamilla kokeiluilla lopettaa kuin seinään, mutta eihän siitä tullu mitään.
Kun on heikko mieli ja koukuttavat paheet niin voihan siinä laskea yks plus yks, not happening.

Nikotiinihan on maailman toisiksi riippuvuutta aiheuttava aine,tosin ihelläin se oli myös tapariippuvuutta,aamuisin, päivisin, kahvin jälkeen, iltapäivisin, kavereiden kanssa, iltaisin, joskus öisin, silloin kun ketutti ja auta armias jos lähit rimpsalle niin kuppia kaataessa palo toppa jos toinenkin.

Sitten löyty netistä tämä.
Siinä sitten arvottiin äijän kans et voitas piruuttaa kokeilla ja täsä myö ollaan!
Höyrytellään mansikkaa, ananasta, kahvin jälkeen persikkaa, viikonloppuisin nallekarkkia, kavereiden kanssa mansikkaa.

Sähkötupakkahan on keksitty vuonna.2003 kiinassa,missäs muuallakaan :D
Keksijän isä kuoli tupakan aiheuttamiin sairauksiin ja poika päätti aloittaa sodan röökiä vastaan keksimillä höyryttimen mistä saisi nikotiinin tuottamat "hyödyt" ,mutta ne saisi ilman sitä häkä ja tervamyrkkypaskaa mihin ihmiset yleensä keuhkonsa pilaavat.

Ensimmäiset höyryttimet tulivatkin sitten kauppoihin n.vuonna 2004 ja ihmiset alkoivat niitä sitten itselleen haalia.

Se siitä historiasta ,mutta nyt haluan paneutua mielestäni siihen tärkeämpään asiaan,
eli siihen onko se yhtä myrkyllistä kun tupakka?

"Sähkötupakasta on löydetty joitakin terveydelle haitallisia aineita, mutta vähemmän kuin tavallisista savukkeista.Terveysriskejä koskevaa keskustelua on käyty etenkin sähkötupakasta löydetyistä syöpää aiheuttavista nitrosamiineista ja Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n vuonna 2009 tekemästä dietyleeniglykolilöydöksestä. Yhdessä millilitrassa sähkötupakkanestettä (sis. useita kerta-annoksia) esiintyy nitrosamiineja keskimäärin tuhatkertaisesti vähemmän kuin yhdessä savukkeessa. Määrää ei pidetä terveydelle haitallisena. Vastaavia määriä nitrosamiineja on löydettävissä esim. jo hyväksytyssä käytössä olevista nikotiinikorvaustuotteista.Dietyleeniglykolilesiintymä puolestaan on osoittautunut yksittäiseksi poikkeustapaukseksi, ts. kyseistä ainetta ei ole löydetty muissa laboratoritesteissä. Myöskään ko. löydöksestä ei sellaisenaan aiheutunut terveysriskiä."

Näin meitä valistaa itse wikipedia.

Se että mm.Iltalehti,Nelosen uutiset sekä monen muut Helsingin sanomista lähtien pelottelee ihmisiä sillä miten nesteitä ei ole tutkittu,sähkösavukkeita ei ole tutkittu,ne ovat myrkkyä,ne räjähtävä ,eivät auta ja tappavat syöpään on sanoinkuvaamaton vääryys ,koska ihmiset tottakai uskovat lehdessä ja telkkarissa esitettyyn sanaan kun sokeat lampaat.
Syy siihen miksi tiedotusvälineet näin tekevät on vain yksinkertaisesti se että sähköröökiä ei voi vielä verottaa ja markkinoilla on tupakankorvikkeiksi tarkotettuja purkkia ja laastareita mihin ihmisten pitäisi työntää rahansa -> koska niitä voi verottaa -> valtiolle tuloja :)

Ja näitähän tuloja tulee myös tupakan ostosta,varsinkin nyt kun niitten hintaa nostetaa vielä se 20-60senttiä aski :)

Syy miksi mie niin hehkutan tän höyryttelyn perään on se että tämä on monta kertaa halvempaa,tehokkaampaan ja tutkimusten mukaan todistetusti terveellisempää kun se tavan körssin vetäminen.Lisäksi tämän avulla saa kitkettyä myös tapariippuvuutta koska käyttö tapahtuu hyvin samankaltaisesti kun tupakoinnissa.Omasta mielestä sähköröökin "poltto" on todella samantuntuista ku tavallisen röökin. Sähkötupakasta imetään höyryä joka näyttää (koostumukselta ja määrältään) ja tuntuu kurkussa ja keuhkoissa samalta ku röökin oikea savu.
Ei laastareita voi imeä,saatika saada purkkaa höyrystymään että siitä saisi konkreettisesti puhallettua jotain "savua" ilmaan.

"Sähkötupakka on myös turvallisempi käyttää kuin perinteinen tupakka sillä se ei huomattavasti kuumene ulkopuolelta joten tulipalon vaaraa ei ole. Sähkötupakan sisällä on osa joka kuumenee vain kun savuketta käytetään. Sähkötupakki sammuu välittömästi kun lopetat imemisen ja käynnistyy yleensä ilmanpaineen (imu) tai äänen vaikutuksesta."

Nikotiini määrän saat valita,kuinka vahvaa ja kuinka paljon.
Vahvin on vissiin jotain 36mg ja laimen se 0mg.
Meille menee tällä hetkellä 12mg ja hyvää vauhtia laskemassa sekin alas kun ensi kerralla menee tilaukseen 9mg nesteet.

Vehkeitähän on sitten mistä valita,
on valmiita vehkeitä,simppeleitä vehkeitä,värikkäitä vehkeitä,tuunattavia vehkeitä,itse rakenneltavia,paranneltavia.
Ukko ja sen käännytetyt kaverit tykkää tästä hommasta esimerkiksi siksi että tässä saa näpertää ja parannella laitteistoa,tehä itse ja opiskella.

Sähköröökiin kuuluu pääasiassa itse akku,höyrystinosa sekä tankki.
Merkkejä ja malleja onkin sitten niin saatanasti että jokainen kiinnostunut tutustukoot niihin itse.
Laitan tuonne alle linkkejä tutkimuksista,kaupoista ja tiedosta,myöskin siksi ettei sielä kukaan nyt luule että puhun täälä ihan puuta heinää ja suollan paskaa tuutin täydeltä :)

Nesteitä on sitten enemmän kun pystyt kuvittelemaan,niitä voi tilata valmiina tai tehdä itse. Itsetekeminen tietysti halvempaa muttei todellakaan vaikeaa.
Valitse vaan maku ja niksapitosuus ja anna mennä.
Nesteitä tutkitaan jatkuvasti ja niissä käytetään laillisia ainesosia,tahtoessaan myös orgaanisia ilman mitään lisäaineita.
coctail

Lopuksi haluan rohkaista teitä kaikki tupakoitsijoita miettimään omaa tupakointianne,jos haluatte pysytä nostalgisena niin se on täysin ookoo,nauttikaa siitä mutta teille ketkä haluatte siirtyä astetta nykyaikaisempaan ja terveellisempään vaihtoehtoon tervetuloa uskomattomaan makujen maailmaan ja äärettömän mukavaan harrastukseen :)

Ne keille jäi jotain epäselväksi tai haluaa kysyä/keskustella lisää aiheesta niin juttelen aiheesta ilomielen ja neuvon parhaani mukaan :)

ensimmäinen vehje Ego-C sekä 1ml silikoonitankki :)

Ego-C + CE4.

Ego päivitty 1100mAh akkuun ja sai Vivi CC clearon.


Smocktech Sid + Vivi CC

vaping with the cat.


päästän höryä.

napakka palliote Sidistä.


TUTKIMUKSIA JA YLEISTÄ TIETOA:
tutkimuksia
käyttöohje
kessun osat ja toiminta
sanasto

MISTÄ SAA?
Finnvape
Puff
Startsmog

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

feel free.