perjantai 29. maaliskuuta 2013

matkalaulu


Kamat kyydissä on
etupenkkipaikasta riitaa
Otin yhden kasetin
Juholla on kuitenkin liikaa
Kenen vuoro ajaa?
Mikko on ottanut oluen
Tytöt kuskina vaan silloin
kun on hätätilanne

Laula Paula meille laulu
ettei vielä silmät ummu

"Perillä" on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan

Miraa pissatti taas
pysähdytään kolmatta kertaa
Samat huoltoasemat
Heikille kahvi ja pullaa

Laula vielä yksi laulu
ettei iltaan silmät ummu

"Perillä" on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan

Avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa,
niin täydellistä, että pelottaa
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
Mitä sitten teen,
mitä sitten teen?
Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin,
että meillä kaikilla on kotikin
Toisilla on joku, joka siellä odottaa
Nyt ei kukaan muista,
eikä tahdokaan

"Perillä" on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan.......

Laukut pakattu siis ja huomenna matkamme alkakoot kohti pohjoista <3




maanantai 25. maaliskuuta 2013

fantastic monday.

Ja niihä se uusi viikko lävähti taas silmille ku otsatukka konsaan.
Aika railakkaan tapahtumarikas alotus ol tälle viikolle,
hieman valitettavia perheensisäsiä sairastumistapahtumia, auto kyrvähti työpaikan pihalle ja kissakii on kipiänä.
Mut onneks myö ollaa rautakangesta väännetty ni ei anneta iha helpolla periksi ja muserruta synkkyyteen,
ohan näistä ennenki selvitty ja pakko se on vaa selvitä nytkin.

Kaikenlisäks alkaa noi linimentit loppumaa noist sähkövehkeist,uuvet on kyl tulos mut lilluvat varmaa jossain puolan-suomen välil postis joten ei auta ku ootella kärsivälliseen ja nauttii viel viimisist höyryist mitä on jälel viel :D
go with the flow

Se on muuten jännä miten ihmiselle tuppaa kasautumaan kaikki vastoinkäymiset samaa aikaa,tai ainaki minul käy aina nii.
Sitä ku alkaa menemää asiat päin prinkkalaa ni sitä shaizzee lentääki sit ovist ja ikkunoist,
mut sit toisaalt saattaa mennä hiveen pitkää ennenkö sattuu taas jotai ikävää.
Mut tämmöstähän tää tavan tallaajan elämä on,
niihä sitä sanotaan ettei se heikkoja kokeile?

Tää ois kyl töitten osalt onneks lyhkäin viikko,
torstaina taputellaa työt loppuu pääsiäiskirkol ja lauvantain tosissaa lähtää sit reissuun joka tulee oikeesti taas NIIIIIIN tarpeeseen.
Pääsee vähäks aikaa irrottautuun täältäkii ja viettää iha omaa aikaa perheen ka ja issekseen.
Ukko jää tänne sit hoitaa vauvvoi ja pitämää kämppää pystys.
Pitääpä tuuva sille jotai kivoi tuliaisii sitte kiitokseks ku on olemas :D

Tänää en kirjottele mitää haastetehtävii tänne koska aihe ei nyt just oikee nappaa.
Myö koitellaa täs piristyä ja lepäillä, onneks on ihana koti ja perhe jotka loppujenlopuksi on tärkeintä mitä täs maailmas on <3

Lopuksi kuvia tän päivän IHANASTA postista.
Nyt mie ne meinaa löysin.

UNISIEPPARI korvikset <3


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Päivät meni 23 ja 24

Niin se tuli taas sunnuntai ja tunnerikkaan viikonlopun jälkeen valmistaudumme taas arkeen.
Ens viikko onki pätkä viikko ko on noi kaikenmaailman kanapyhät ja pyhillä meikä tyttö painelee lappiin.
Pieni jännityselementti on ens viikolla olemassa,meinaan kerkeekö litkut tulemaa Puolan maalta ennen reissua :D
Se ei naurattas paljoo toho analogiseen kessuu enää siirtyy ku onnii pitkää ollu jo ilman,mut kassellaa mitä tuleman pitää...

Eilinen juhlapäivä (vuospäivä 4.v) men mielenkiintosis merkeis,mut loppujen lopuksi ihan hyvin ja jos ei muuta ni kasvettiin taas ihmisenä ja tuntuu että meiän välinen side tiivisty entisestää.
Et voi voi ja siirappi miten on taas herkkää.

Ja nyt kaikki te pienet pikkutuhmat sielä tämän,tai siis eilisen päivän haaste sattukin olemaan sopivasti

Päivä 23,
Jotakin joka kiihottaa sinua


Huhhuh,
koitan olla tässä nyt korrekti enkä ala latelemaan tänne mitään hirveitä pervouksia mutta noin yleisesti ottaen
kuumaksi tekee meikäläisen tunnelman semmoine määrätietoisuus,hyvä itsetunto ja semmoin ihmiin joka tietää että vähemmän on enemmän.
Semmoset pienet eleet ja vihjailut ynm. pistää mut sata kertaa enemmän kierroksille ku joku helikopterin pyörittäminen et lähtiskö.

Ja jos jotain fyysisiä ominaisuuksia etsitään nii kyl semmoin raavas,iso suomalainen mies on mielettömän paljon enemmän HOT ku joku sheivattu jalkapalloilija.

Tatuoinneist ja läväreist mie oon tykänny aina,mut nekää ei oo semmoin MUST juttu.
Ja kaiken tämän hekumallisen tilanteenhan kruunaa kauniit alusvaatteet ja kynttilät.




Ja joo oon vähä tämmöin romantiikkaa rakastava hömppä,
maustettuna pienil pikku tuhmilla asioilla.

Et siinä sitä teille.

Ja tosi sopivasti tähän perään

Päivä 24
Kaduttaa

Ja uskokaa tai älkää nämä päivien aiheet eivät liity toisiinsa :D
Mua kaduttaa varmaa eniten sanat mitä on tullu suutuspäissään sanottua.
Oon nykysin vähä semmoin et kiihyn nollast sataa vähä turhanki helposti provosoidessa
joten sillo tulee kyl tuulettuu semmosia perkeleitä ja kritiikkä et joskus vois varmaa olla vaa iha hiljaa ja viskellä vaikka niitä tavaroit enemmin ku satuttaa toista verbaalisesti.

Eikä siinä varmaa sen enempää tänä päivään,myö ollaa vaa ja hengaillaa täs kotosal ja päräytetää huomenna viikko käyntiin :)


peeking secrets

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Päivä 22

Niin se saapui taas perjantai tähänkin viikkoon :)
Eikä mitään valittamist missää asias,hyvin pyyhkii nii elämäs ku paperikii!

Tänäähän meiän pitäs näköjään mietiskellä ja pohtii syntyjä syviä ja avata aihetta kun

Päivä 22
Tähän pyrin

Mie pyrin min elämässäin moneenki asiaan ja oon aikasta hanakka yrittämää.
Oli kyse sit asunnost,työst,hankkimisest tai mist vaa ni yritän kyl aina täyvet mittaris.

Vastapainona tolle hyvään sekä miellyttävään saavutukseen pyrkimiselle on tosin sitte stressi :D
Joo,murehin joskus ehkä liikaa ja turhaan,sekä saatan pyrkiä tarpeettomaan täydellisyyteen.
Mut on siin seki et sit voi sanoa yrittäneensä.

Mie pyrin täl hetkel siihe et oon onnelliin. Siihe et saisin hyvän duunin sekä tulisin (myö tultais) toimeen niin taloudellisesti ku mahollisimman hyvin toistemme kanssa.
Pyrin myös olemaa hyvä ihmiseen,vaik nyt en rukoilekkaa herraa tai lue raamattuu.
Mut siis sillee et oisin reilu min ystävii ja muitkii kohtaa,oisin luotettava ja semmoin kenen ka ois helppo ja mukava olla.

Mie pyrin kehittymään monel tasol ni henkisest ku fyysisestkii,
käjet tarvis harjotusta piirtämisen ja maalaamisen suhteen, kehittymistä tarviis myös jalat mäkilähöis auton ka.
Henkisesti miun pitäs pyrkii siihe että osaisin puhua enemmän niist kaikist kipeimmistkii asioist joita mie junnaan sisälläin aina, en oo koskaa tykänny avautuu kaikist tunteist ja henkilökohtasist ongelmistain kellee,en edes omalle ukolle mut kovasti koitan opetella.
Suffer in silence,näihän myö ollaa menty koht 23vuotta.

Tälle pyrkimisellehä ei varmaa tuu koskaa loppuu mut näil mennää ja ollaa tyytyväisii siihe mitä ollaa saatu!

Ei siin muutaku makiaa viikonloppuu kaikil
JA KVAAK KVAAK NAMINAMI PUSIPUSI!





torstai 21. maaliskuuta 2013

Päivä 21

Heissulivei sun heiluvilles!

Tänään on torstai ja oikein mukava torstai on ollutki.
Töis oltii taas normaaliin tapaan mutta kotiin tullessani oli tuo yllätyksiä täynnä oleva mieheni siivonnut,viikkaillu vaatteit,tehny ruuan ja lämmittänyt saunan!
Mie ihmettelin et mikähä ihme sil ol tullu mut eipä tuo osannu oikei kertoo et minkä kohtauksen saanu :D
No ei tosissaa,kova se on tekeen kotihommii ja mie oon siit aika iloin :)

Huomenna on taas aina niin mukava perjantai päivä, viikonlopus ei mitää sen ihmeellisempää tosin
lauvantain meil ois jotai vuospäivän tynkästä, 4vuotta hellitty ja kirottu toisiamme yhes rinkula sormes.
Vähä meininki mennä iha ulos syömää mut se jää sit nähtäväks....

Päivä 21 eli
Mieleisin muistoni

pitää sisällään monii ihanii hetkii joista en taaskaan osaa valita sitä yhtä ainoota....






 Mieleisiin muistohin kuuluu mm.kätilöitten keikkaa, syntymäpäivää, Kallen kekkereit, valmistumista, tatuoinnin ottoo, kesäiltoi Valkealas, Tuplan kans häröilyy, Sannan kans illan viettoo, pentukissan ka leikkimistä, yhteiseen kotiin muuttamist ja kaikkia iha arkisia hienoja hetkiä joita mie muistelen lämmöl <3
Tulin siis siihen tulokseen et kuvahan kertoo enempi ku tuhat sanaa joten kaivoin tuolt min koneen kätköist niitä ihania muistoja joist minul on kuvii.

siitä se sitten lähti.
se on aina ollut rock`n roll!
mamma ja veikka
äiti
reissut
elämykset
matkanteko
poron hoito
juhlat
joulut
hyvä ruoka
yhdessäolo
vauvakoira
ensimmäinen auto
kihlat
Mimmu kissa
ilo
luonnossa olo ystävän kanssa
kesä ja grillaus
koti
pienet yllättävät hetket

karvalapset
me

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Päivä 20

Heissulivei taas kaikki pikkukullannupukat.
Tämän päivän haastebloggaus on ehkä hieman synkkä sävyinen mut jonkuhan tämäkin on tehtävä eli:

Päivä 20
Tämä järkyttää minua


Asia joka järkyttää mua aivan perkeleesti tässä maailmassa on eläinkokeet/eläinrääkkääminen/kaltoinkohtelu/ mikä hyvänään missä tehdään haittaa tai jotain muuta ikävää nisäkkäille.Tai linnuille.
No emmie tykkää kyl et hyttysiikää kiduttaa...tai kaloi.

Siis henkilökohtasesti mulla alkaa kiehumaan niin rajusti jos joudun todistamaan jotai koiran hakkaamista tai näen kuvia/videoit mis satutetaa kanoja et voisin lähtee siltä istumalta itte ja lahata sen ihmisen kuka tämmöstä harrastaa.
Minul ei siis kertakaikkiaan mene jakeluun minkä helvetin takia jollai vatipäällä on mukamas oikeus taittaa turpaan huvikseen saatika sitten tappaa jotai elukkaa?
Ja itse olen sitä mieltä että ne tyypit ketkä tuol kotonaa tai ihmisten ilmoilkii muksii ja potkii esimerkiksi jotai koiraa hihnassa, ni niil on pahasti vikaa tuol pääkopassa. Itsetunto tosi kohillaan jos kokee tarvetta moiseen touhuun,miltein puolustuskyvytöntä,sinut laumaansa huolinutta vaikka suskoiraa kohtaan.

miksi minä?
Toinen asia mitä minen ymmärrä on se et tuol jossai labrois iha luvan kans silvotaa ja kidutetaa jotai kanei sen takii et myö akat saadaa räpsyttimet silmiin?
On todistettu et suht samanlaisia tuloksia saadaan esimerkiksi solujen ynm. hienojen tieteellisten juttujen kanssa joten WHY THE FUCK sitä ihmisen pitää aiheuttaa semmost tuskaa jollei pienel pupulle.

Mut huoh,kaikkii asioi ei voi maailmas parantaa vaik kui tahtos,hyvä se on tosin yrittää tehä ees pikkasen ainkii omal kohal paremmin.
Meillä elukat saa olla elukoita ja niistä pietään huoli.
Niitä rakastetaan,ruokitaan,sekä hoidetaan niiden fyysisten sekä psyykkisten tarpeiden vaatimalla tavalla.
Ja jos kaikki jotka esimerkiksi tätä sivua vilkasee pitää huoli että niin tehdään myös teillä ja teidän kavereilla nii monel kissal,koiral,marsul ja hamsteril on ainakin hyvä olla :)




syvällisempää pohdintaa : http://www.oikeuttaelaimille.net/tietoa/elainfilosofiaa

tiistai 19. maaliskuuta 2013

päivät 17- 19

byahahahaa bitches.

Bloggailusta taas päiviä,mihi lie rientäävät vaik tuntuu et töis ja kotoonhan täs tulee örmöyteltyä :)
On taas aika päivitellä haastetta,ei täs oo oikein muuta ihmeellistä tapahtunu,
ruuan teon sekä oleilun ohessa olen tosin etälapsen vahtina :D
kyllä,puhelimen sekä facen välityksellä pien huolen että veikkapojal on kaikki reilassa ku joutuu ekoi kertoi oleen monta tuntii yksin kotoon,mut täähän luonnistuu kyl :)

Mutta nostetaas taas kissaa pöyvälle ja pyöräytetää käyntii

Päivä 17 
Elokuva joka sai sinut itkemään

Sitä ei tarvitse miettiä,
ekoja elokuvia joiden aikana oon vollottanu ku pien tyttö.
Elokuvan nimi on Hachiko.

Miehä olen äärettömän eläinrakas ihmiin.Kissaihmiin ja koirakii, mutta yleisesti pidän todella elukoista.
Miula jos ois iso maatila ni hommaisin sinne iloksein kaikki hevoset ja porsaat,kissat ja koirat,kukot ja kanat.Ja kanit :D

Tämä elokuva perustuu siis tosi tapahtumiin ja wikipediaa lainatakseni on tapahtunut joskus näin:

Hachiko koira

"Hachikō (jap. 10. marraskuuta 1923 – 8. maaliskuuta 1935) oli kuuluisa akita-koira, joka tuli tunnetuksi uskollisuudestaan omistajalleen, jopa vuosia tämän kuoleman jälkeenkin.Hachikō annettiin pois, kun isäntä kuoli, mutta pääsi aina pakenemaan ja meni yhä uudelleen hänen vanhalle kotitalolleen. Lopulta Hachikō ilmeisesti ymmärsi, että professori Ueno ei enää asunut talossa. Niin se lähti etsimään isäntäänsä juna-asemalta, jossa oli ollut mukana niin monta kertaa ennenkin. Jokaisena päivänä Hachikō odotti professori Uenon paluuta. Ja jokainen päivä se näki samat ihmiset, näkemättä isäntäänsä.
Hachikō herätti uskollisuudellaan muut matkalaiset. Monet ihmiset, jotka liikkuivat Shibuyan rautatieasemalla olivat nähneet Hachikōn ja professori Uenon yhdessä joka päivä. Ihmiset alkoivat tuoda Hachikōlle herkkuja ja ruokaa, jotta sen ei tarvitsisi olla ja odottaa nälissään. Tätä jatkui yhdeksän vuotta, Hachikō saapui joka päivä juuri ennen junan saapumista asemalle.
Lopulta Hachikōn legendaarisesta uskollisuudesta omistajaansa kohtaan tuli kansainvälinen symboli uskollisuudesta."


Hachiko kertoo siis isännästä jolla on koira. Täl koiral on sit tapaan saattaa aina iskä töihin juna-asemalle sekä olla hänt vastasssa ku tulee takasin.
Eräänä päivänä isi kuitenkin saa sydänkohtauksen töis eikä tule enään takasin sillä isilt lähtee henki.
No koirahan ei semmosta voi ymmärtää ja päättää silti joka ikiin päivä,maailman tappiin asti oottaa isiä takas töistä.

Siis elokuva on jotain niin kaunista ja koskettavaa että se kuka ei tuosta herkisty on oikeesti joku tunnemuumio.
Eläimet on jotain niin hienoja ja rakastettavia otuksia,jotka rakastavat takaisin ehdoitta,olit mimmonen hyvänään.
Ja siitä rakkaudesta tää leffa siis kertoo.


Päivä 18
Auto jonka haluaisit omistaa


Ford Mustang Gt V8
Tarviiko tätä selittää mitenkään?


Päivä 19
Soittolistallani

Deligma- Vendetta
My Dear Addiction- New Blood
dEMOTIONAL- Alive
dEMOTIONAL- Tomorrow is Today
Alex Kunnari- Sweet Melody
Turmion Kätilöt- Pirun Nyrkki
Turmion Kätilöt- Suolainen Kapteeni

Siin muutama tsipale ku ei täs määrää kerrottu :)


Mutta siinäpähän se tämän päivän höpötys taitaa olla,
työ jotka tätä ootte erehtyny kerta toisensa jälkee kattelemaan ni pistäkää ihmeessä kommenttia/ideoit mitä haluisitte tietää tai lukia,tai moikkailkaa tai haistattakaa vaikka paskat jos ei muuta :D
elkää huoliko mie kirjottelen sit jokatapaukses omaks "terapiaks" ja iloksi EHHEHE!
Ensi kertaan siis mussukat!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Päivä 16

Suosikkipaikkani

Oma koti kullan kallis,niinhän se menee mutta jos omaa kotia ei tähän nyt lasketa vaan pistetään mietintää oma suosikki paikka niin se on ehdottomasti Saariselkä äitini luona.

Sielt en osaa erityisesti mainita mitään yhtä paikkaa va Saariselkä ihestään on niin nättii seutuu että hermo lepää kauniissa luonnossa mukavien ihmisten kanssa varmasti.

Saariselkä on siis pohjois lappia, Sodankylän ja Ivalon välissä sijaitseva pikku kunta jostä löytyy varmasti jokaiselle jotakin,
miule sielt löytyy kaunis luonto sekä oma perhe, mutta menevämmälle löytyy myös joka iltanen meininki sekä aamu seitsemään asti kestävät jatkot :D

Pääsiäisenähän tuo tulis taas lähettyyn minilomalle pohjoseen,
reissua ootellaan jo nyt :)

lämpöset nutukkaat

rakas Jeppe <3

jouluja!


mestari kokin pöperöt

poron hoitoa





veikan one-foot.


siksi Saariselkä on suosikkipaikkani....